OSUUSMAKSU JA LIITTYMISMAKSU

Osuusmaksu on 168,19 euroa. Liittymismaksu on 130 euroa, jota ei palauteta.

UUSIEN JÄSENTEN OTTAMINEN

Jäseniä osuuskunnassamme on tällä hetkellä noin 50 ja uusia otamme hakemuksen perusteella.
Vakiintuneen käytännön mukaisesti pyydämme jäsenehdokkaita käymään henkilökohtaisesti esittäytymässä ja kertomassa työstään (esim. CV). Samalla kerromme Ansion toimintaperiaatteista. Ansion hallitus kokoontuu torstaisin klo 17:00 neljän viikon välein, mihin yhteyteen tapaamiset voi esimerkiksi sovittaa.

LASKUTUS JA PALKANMAKSU

Osuuskunta huolehtii kaikista työnantajavelvoitteista ja tekijä on työsuhteessa Ansioon. Osuuskunta on puolestaan sopimussuhteessa asiakkaaseen.
Työn tekijä lähettää laskun asiakkaalle. Laskuun tulee ohjeiden mukainen laskutusnumero ja viitenumero. Ansiolla on yhteinen laskupohja, jota käytetään. Laskupohja on saatavissa excel-muodossa.
Asiakkaan maksamasta summasta, joka sisältää arvonlisäveron 22% Ansio hoitaa työnantajalle kuuluvat sivukulut ja veronpidätyksen. Palkka maksetaan kun suoritus asiakkaalta on saapunut. Kirjanpitäjälle / palkanlaskijalle tekijä toimittaa kopion laskusta sekä pankkiyhteystiedot.


KATE

Osuuskunnan kate riippuu työn laadusta, vaadittavista tapaturma-, vastuu-
ym. vakuutuksista. Tästä asiasta keskustelemme tapauskohtaisesti uuden jäsenehdokkaan kanssa. Karkealla laskukaavalla asiakkaalta laskutettava summa (sis. alv22%) = 1,8…2,0xtekijän veronalainen palkka.

TOIMITILAT

Ansio on luopunut vakituisesta toimitilasta vähäisen käytön takia, joten jäseneltä edellytetään omat työtilat ja työvälineet.